Mainos
Mainos

iPad tulossa Suomeen iPad 2:n hengittäessä jo niskaan

Huhut Applen toisen sukupolven iPad 2 -tabletkoneen ympärillä vellovat kiihtyvään tahtiin. Samaan aikaan Suomessa odotellaan ensimmäisen sukupolven iPadin saapumista kauppoihin.

Ensimmäisen sukupolven iPadin uskotaan tulevan myyntiin Suomessa huomenna. Apple-jälleenmyyjä Humac mainostaa sivuillaan, että "aamukahvi on yksi syy tulla liikkeeseen huomenna". Mainoksessa on kahvikupin jättämä jälki paperilla, joka muistuttaa iPadin neliömäistä muotoa.

Uusi iPad 2 tulossa jo ensi vuoden alussa?

Uuden iPad 2 -tabletin kerrotaan puolestaan edenneen jo valmistusvaiheeseen.

Networkworld-sivustolla kerrotaan taiwanilaiseen lehtitietoon viitaten, että iPad 2 julkaistaan ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Aiempaa ohuemmassa ja pienemmässä laitteessa kerrotaan olevan kaksi kameraa, videopuhelumahdollisuus, USB-portti, uusi näyttö sekä uudenlainen kosketusteknologia.

Asiasta kertonutta kiinankielistä Economic Daily News -talouslehteä pidetään Networkworldin mukaan luotettavana lähteenä. Taiwanissa julkaistava lehti tiedotti aikoinaan ensimmäisten joukossa Applen aikeista tehdä tabletkone. Muut lähteet väittivät tuolloin, että kyseessä olisi netbook-tietokone.

Lehden mukaan uusi iPad 2 -tablet siirtyy tuotantoon jo lähipäivinä ja se on myynnissä alkuvuodesta. Lehti kertoi elokuussa, että uudessa iPadissa olisi 7-tuumainen näyttö.

Taiwanilaiset lehdet saavat tietoja viimeisimmistä teknologisista suuntauksista, sillä taiwanilaiset yhtiöt osallistuvat vahvasti tuotteiden valmistusprosessiin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme