Mainos
Mainos

Jalkapallon MM-kisat kasvattaneet televisiokauppaa

Varsinkin digisovittimien ja taulutelevisioiden myynti on lisääntynyt jalkapallon MM-kisojen alla.

Saksassa perjantaina alkavat jalkapallon MM-kisat ovat vauhdittaneet televisioiden ja digiboksien myyntiä.

Kauppalehden mukaan erityisen hyvin kaupaksi ovat käyneet keskikokoiset taulutelevisiot. Kisojen myyntipiikki ei ole kuitenkaan vielä yltänyt kevään olympialaisten tasolle.

Myynnin odotetaan kiihtyvän vielä tällä viikolla, ja useilla kodinkoneliikkeillä onkin käynnissä erityisiä MM-kisakampanjoita.

Muihin pohjoismaihin verrattuna suomalaisten TV-ostointo on kuitenkin maltillista. Esimerkiksi Norjan suurin kodinelektroniikkaliike Elkjøp kertoo taulutelevisioiden myynnin olleen jopa viisi kertaa suurempaa kuin viime vuonna tähän mennessä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme