Mainos
Mainos

Japanin talouskasvu horjuu vielä

Japanin kansantalous elpyy lamasta hiljaa. Esimerkiksi yksityisen sektorin kysyntä on kasvanut. Japanin hallituksen raportin mukaan talouskasvu ei kuitenkaan ole vielä kyllin vahvaa ylläpitääkseen itseään. Tuoreimmat talousluvut kertovat jopa päinvastaista.

Alustavien tietojen mukaan teollisuustuotannon määrä kääntyi jälleen laskuun kesäkuussa. Hallituksen talousasiantuntijoiden mukaan talouskasvu vaatiikin apua. Asiantuntijat ehdottavat hallituksen jatkavan korkoja laskevaa politiikkaa sekä tukevan kotimarkkinoiden kysynnän kasvun jatkumista. Keskeinen markkinakorko on ollut 0,5 prosenttia jo lähes vuoden. Asiantuntijat ehdottavat myös talouden sääntelyn purkamista.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme