Mainos
Mainos

Jyväskylän talous tasapainoon ennakoitua nopeammin

Viiden vuoden tervehdyttämisohjelman tavoitteena oli sadan miljoonan markan vuosikate vuonna 2000.

Ennakkotiedot vuoden 1998 tilinpäätöksestä kertovat katetavoitteen jo täyttyneen. Päättyneen vuoden vuosikate oli 104,9 miljoonaa eli 84,3 miljoonaa edellisvuotta enemmän.

Verotuloja kertyi yli 60 miljoonaa talousarviossa ennakoitua enemmän, joskin kaupungin jako-osuutta alennettiin tammikuussa 17 miljoonaa. Kaupungin lainakanta pieneni yli 14 miljoonaa markkaa. Tilikauden tulos ennen varausten ja rahastojen muutoksia oli 35,6 miljoonaa ylijäämäinen.

Jyväskylän taloussuunnittelupäällikkö Ari Hirvensalo sanoo hyvän tuloksen perustuvan hallintokuntien talouden hyvään hallintaan sekä verotulojen kasvuun. Yhteisöveron muutos toi kaupungille noin 26 miljoonaa markkaa enemmän kuin entinen järjestelmä olisi tuonut. Myös työpaikkojen määrä kasvoi tuhannella. Tulosta parantavat myös vuoden aikana hankitut myyntivoitot. Jyväskylä julkistaa vahvistetun tilinpäätöksensä maaliskuun lopulla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme