Mainos
Mainos

Kai Mäkelä teki miljoonakaupat Alman osakkeistaan

Sijoittaja Kai Mäkelä on myynyt ison osan Alma-omistuksestaan Ilkka-Yhtymälle. Kauppa maksetaan Ilkka-Yhtymän pörssitiedotteen mukaan käteisellä ja vaihtovelkakirjalainalla. Kaupan käteisosuus on noin 30 miljoonaa euroa. Kaupassa myydään noin 7,2 miljoonaa osaketta.

Mäkelä on ollut Alma Median toiseksi suurin omistaja. Mäkelä ja hänen lapsensa ovat omistaneet yhteisen yrityksensä Herttaässän kautta noin 13 prosenttia Alman osakkeista.

Kaupan jälkeen Ilkka-Yhtymän omistus Almassa nousee noin 20 prosentista lähes 30 prosenttiin, kertoi Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Matti Korkiatupa.

Mäkelä on pyrkinyt Alman hallitukseen, mutta turhaan. Viimeksi Mäkelän pyrkimykset nousta yhtiön hallitukseen raukesivat elokuun ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Mäkelä tuli tunnetuksi jo 1980-luvulla lehtiyhtiöiden nurkanvaltaajana, joka hankki omistuksia eri maakuntalehdistä.

Alma Media on Suomen Tietotoimiston toiseksi suurin omistaja.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme