Mainos
Mainos

Kalliomäki: Viinarajoitusten jatkaminen epätodennäköistä

Kalliomäki tyrmää toiveet viinarajoitusten jatkamisesta. Viron EU-jäsenyyden myötä Suomessa pelätään massiivista viinarallia Viroon.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki ei usko, että Suomi voisi kansanterveydellisiin syihin vedoten säilyttää jatkossakin muita EU-maita tiukemmat alkoholin tuonnin rajoituksensa.
- Voihan sitä käydä kysymässä, mutta hyvin vaikea näkymä se on, Kalliomäki sanoi SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksen yhteydessä tänään Kauniaisissa.

Kalliomäen mielestä tärkeämpää on pyrkiä viemään asioita siihen suuntaan, että EU:ssa yhteisillä päätöksillä paremmin arvioitaisiin alkoholiin ja alkoholilainsäädäntöön liittyviä kansanterveydellisiä vaikutuksia.

Ensi vuoden alusta Suomen on ryhdyttävä noudattamaan EU:n yleisiä tuontikiintiöitä, minkä on pelätty johtavan massiiviseen viinaralliin Virosta, kun maasta tulee EU:n jäsen ensi toukokuussa.

Viinarallin hillitsemiseksi hallitus alentaa ensi vuonna alkoholiveroja. Myös SDP:n piirissä on epäilty, riittääkö tämäkään. Samalla on pohdiskeltu sitä, voitaisiinko tuontirajoituksia jollakin tavalla jatkaa juuri terveyshaittojen vuoksi. Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä on toivonut, että vielä kerran selvitettäisiin, voisiko Suomi saada pitää muita EU-maita tiukempia rajoituksia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme