Mainos
Mainos

Kapinapankit peräävät oikeuksiaan

Osuuspankkiryhmästä irtautuneet paikallisosuuspankit aikovat viedä osuuspankkikeskuksen atk-palveluja koskevan kiistan kilpailuvirastoon, jos asiasta ei päästä sopuun.

Paikallisosuuspankit ovat solmineet Aktia Säästöpankin kanssa sopimuksen keskuspankkipalveluista. Sen mukaan Aktia alkaa tarjota keskusrahalaitos- ja atk-palveluja paikallispankeille viimeistään vuoden 1999 lokakuussa. Osuuspankkikeskus ei tiettävästi ole halukas tarjoamaan palveluja näin pitkään.

Paikallisosuuspankkien toimitusjohtaja Heikki Suutala sanoo Savon Sanomien ja Turun Sanomien haastattelussa, että osuuspankkikeskuksen ja paikallispankkien kiistaa ei voi enää pitkittää, vaan yhteisymmärrys palvelujen turvallisuudesta ja jatkuvuudesta on löydyttävä.

-Olemme ilmoittaneet, että joko asia sovitaan nyt tai sitten me viemme sen viranomaisten ratkaistavaksi. Ratkaisun löytymisen takarajaksi Suutala määrittelee "pyöreästi puhuen tämän kuukauden".

Suutalan mukaan kilpailuvirasto on lähin viranomainen, jonka puoleen kiistan ratkaisussa aiotaan kääntyä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme