Mainos
Mainos

Kärkiekonomisti HS:lle: Euroalueen muututtava tai se on tuhoon tuomittu

Euroalueen kriisiä paraatipaikalta seurannut ekonomisti Mervyn King varoittaa, että euroalue on tuhoon tuomittu, ellei se muutu. Englannin keskuspankkia vuosikymmenen ajan hiljattain johtanut King arvioi euroalueen tilannetta Helsingin Sanomille.

Euroalueella on Kingin mielestä jäljellä kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäinen on se, että hintakilpailukykynsä menettäneet eurovaltiot polkevat palkkansa ja hintansa pohjamutiin. Tämä auttaisi vientiä ja piristäisi talouskasvua, mutta hintana olisi pitkittyvä suurtyöttömyys.

Toinen vaihtoehto on sen hyväksyä, että rahaliitossa on sekä köyhiä että rikkaita alueita, ja niiden välillä tarvitaan pysyviä tulonsiirtoja. Kingin mukaan mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että rikkaiden euromaiden poliitikot olisivat valmiita myöntämään tulonsiirrot välttämättömiksi.

Kolmas keino on euroalueen hajottaminen, esimerkiksi niin, että heikoimmat maat jättävät rahaliiton määräaikaisesti.  

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) mukaan Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useammat muut jäsenmaat:


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme