Mainos
Mainos

Kassoilla halutaan vielä perinteistä palvelua

Itsepalvelukassat eivät ole korvaamassa perinteistä kassaa vielä vuosiin ruokakaupoissa.

Kaupan keskusliiton mukaan nykytekniikoilla automaattikassoihin liittyy vielä liikaa käytännön ongelmia. Kaupat pelkäävät muun muassa, että ne lisäävät varkauksia.

- Joskus olen kuullut jonkun turvallisuuspäällikön sanovan leikillisesti, että itsepalvelukassa on lupa varastaa, sanoo liiton asiamies Matti Räisänen.

Räisäsen mielestä viivakoodeihin perustuvalla tekniikalla toimivat laitteet vaativat aina kassahenkilökuntaa valvomaan maksutapahtumia. Vasta sellainen laite, joka pystyy lukemaan ostokset kerralla suoraan ostoskorista, olisi tarpeeksi luotettava.

- Tekniikka on olemassa, mutta se on kallista, Räisänen sanoo.

Suomessa itsepalvelukassat on otettu pysyvästi käyttöön vasta huonekalukauppa Ikeassa. Yhtiön mukaan varkaushävikki ei ole kasvanut uudistuksen myötä. Kassoja on valvomassa kassahenkilökuntaa.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme