Mainos
Mainos

Kauppalehti: Kahvilajätti haluaisi rantautua Suomeen – jenkkidonitsi ei maistu sijoittajille

Tänään ilmestynyt Kauppalehti kertoo, että iso yhdysvaltalainen kahvilaketju Dunkin’ Donuts on yrittänyt jo vuoden ajan pääsyä Suomen markkinoille.

Franchise-yrittäjyysperiaatteella toimiva ketju ei kuitenkaan ole löytänyt Suomesta sopivaa kumppania tai sijoittajaryhmää. Toiminnan käynnistämiseen vaaditaan noin kolmen miljoonan euron alkupanos, ja donitsiketjulla on muitakin vaatimuksia.

– Haluamme kumppanin, joka pääsee käsiksi parhaisiin paikkoihin ostoskeskuksissa, Helsingin ydinkeskustassa ja joukkoliikenteen solmukohdissa, yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan kehitysjohtaja Jeremy Vitaro sanoo Kauppalehdelle ja lisää, että kaikki on vielä lähtökuopissa.

Yhdysvalloissa Dunkin’ Donuts on iso peluri ja maailmalla sillä on huimat 11 300 ravintolaa. Ruotsiin ja Tanskaan yritys on jo rantautunut ryminällä.

Suomalaisketju Arnoldsin toimitusjohtajan Jussi Laurilan mukaan ison yhdysvaltalaisyrityksen pyrkimykset eivät pelota.

– Seuraamme tätä mielenkiinnolla, sillä ketjun tulo voisi kasvattaa alan kokonaisliikevaihtoa. Samanhan ovat tehneet jo vähän toisaalla McDonald’s ja Burger King. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme