Mainos
Mainos

Kauppalehti: Koneen toimitusjohtajalla suurin oman yhtiön osakepotti

Hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta omistaa eniten johtamansa yrityksen osakkeita suurten pörssiyhtiöiden pomoista, kirjoittaa Kauppalehti.

Alahuhta omistaa Konetta noin 30 kertaa vuosipalkkansa verran. Salkun arvo on yli 21 miljoonaa euroa.

Arvoltaan toiseksi suurin oman yhtiön osakepotti on Sammon konsernijohtajalla Kari Stadighilla ja kolmanneksi suurin Konecranesin Pekka Lundmarkilta.

Toista ääripäätä edustaa Cargotecin Mika Vehviläinen, joka ei omista yhtään yhtiön osaketta.

Muutamilla yhtiöillä on suosituksia siitä, kuinka paljon johdon toivotaan omistavan osakkeita. Esimerkiksi Nokia suosittelee, että toimitusjohtaja omistaisi yhtiötä vähintään kolmen vuoden peruspalkkansa verran.

Kauppalehden selvityksessä oli mukana 30 markkina-arvoltaan suurinta yhtiötä. Osakeomistuksen määrää verrattiin toimitusjohtajan vuosipalkkaan.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme