Mainos
Mainos

Kauppatase viime vuoden tasolla

Ulkomaankaupasta kertyi vuoden alkupuoliskolla yhtä paljon ylijäämää kuin vuotta aiemminkin eli vajaat 23 miljardia markkaa. Tammi-kesäkuussa tuonti kasvoi kahdeksan ja vienti seitsemän prosenttia.

Tullihallituksen mukaan metallituotteiden ja koneiden vienti kasvoi kahdeksan ja perusmetallien vienti 12 prosenttia. Paperin vienti pysyi ennallaan, mutta puutavaroiden vienti kasvoi 17 prosenttia. Myös kemian vienti kasvoi tuntuvasti.

Alkuvuonna raakaöljyn tuonti lisääntyi kolmanneksen ja raaka-aineiden runsaan kymmenyksen. Polttonesteiden tuonti pysyi ennallaan, mutta kulutustavaroita tuotiin lähes kymmenys enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tullihallituksen mukaan kesäkuussa viennin arvo supistui tuntuvasti, kun taas tuonti lisääntyi yli kymmenyksen. Tämä selittyy sillä, että viime vuoden kesäkuuhun ajoittuivat noin 1,5 miljardin laivatoimitukset, jotka nostivat vertailuluvun poikkeuksellisen korkeaksi.

Tammi-kesäkuussa Suomesta vietiin tavaraa 98,8 miljardilla markalla ja maahan tuotiin tavaroita 76 miljardilla markalla. Kesäkuun vienti oli 15,9 miljardia ja tuonti 12,9 miljardia markkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme