Mainos
Mainos

Keran Moisander siirtyy yrittäjäksi

Kera Oy:n toimitusjohtaja Erkki Moisander eroaa tehtävästään ja siirtyy yrittäjäksi kuopiolaiseen lemmikkieläinten tarvikkeita valmistavaan ja maahantuovaan yhtiöön. Moisander on yhdessä vaimonsa kanssa ostanut Kerox Oy:n liiketoiminnot aiemmilta omistajilta Taisto ja Tapio Kuuselalta.

Yrityksen liikevaihto on 70 miljoonaa markkaa ja se työllistää Kuopiossa 40 henkilöä. Moisander kertoi tänään, että hän pyrkii irtaantumaan Kerasta mahdollisimman pian. Eron myöntää yhtiön hallintoneuvosto.
-Olen pitkään halunnut yrittäjäksi. Kun on jo vuosikausia puhunut pk-yrittäjyyden puolesta, niin nyt tuli aika myös henkilökohtaisesti kokea yrittäjyys käytännössä, Moisander perusteli elämänmuutostaan.
-Päätökseni ei liity vähimmässäkään määrin erityisrahoituslaitosten tai Keran ympärillä käytyyn keskusteluun. Kera on tänään vankempi kuin koskaan toimitusjohtaja-aikanani, hän sanoi.
Moisander sanoo käyneensä keskusteluja yrityksen myyjän kanssa muutaman kuukauden ajan. Ratkaisu tehtiin viime perjantaina. Kerox Oy on Suomen johtava lemmikkieläinten tarvikkeiden maahantuoja ja valmistaja. Sen tuotteisiin kuuluvat mm. koirien puruluut, kissanhiekat ja jyrsijöiden ruuat. Suomen lisäksi Kerox toimii Ruotsissa ja lähialueilla.

Moisander nimitettiin Keran varatoimitusjohtajaksi 1987. Yhtiön toimitusjohtajana hän on ollut vuodesta 1989.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme