Mainos

Keskon pääjohtaja vaihtuu

Keskon hallitus on nimittänyt Keskon uudeksi toimitusjohtajaksi ja Kesko-konsernin pääjohtajaksi diplomi-insinööri Mikko Helanderin.

Helander (s. 1960) aloittaa Keskon palveluksessa varatoimitusjohtajana ja konsernijohtoryhmän jäsenenä viimeistään 1.12.2014 ja siirtyy pääjohtajaksi 1.1.2015 alkaen.

Nykyinen pääjohtaja Matti Halmesmäki jatkaa 1.1.2015 alkaen hallituksen kanssa sovittavissa neuvonantaja- ja erityistehtävissä 31.5.2015 asti, jolloin hän siirtyy eläkkeelle.

Helander on toiminut Metsä Board Oyj:n toimitusjohtajana ja Metsä Groupin johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2006 alkaen. Sitä aiemin hän työskenteli Metsä Tissue Oyj:n toimitusjohtajana sekä erilaisissa johtotehtävissä Valmet- ja Metso-konserneissa.

Helander on ollut hallituksen jäsen Metsä Fibre Oy:ssä vuodesta 2008 alkaen ja Saksan paperiteollisuuden keskusliitossa (VDP) vuodesta 2013 alkaen.

Aiemmin Helander on ollut Myllykoski Paper Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja vuosina 2007-2012 ja Metsäteollisuus ry:n hallituksen jäsen vuosina 2007-2011.

Helander on Keskon ensimmäinen talon ulkopuolelta tuleva pääjohtaja.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot