Mainos
Mainos

Kevin Becker: "Suomalaisosakkeisiin kannattaa sijoittaa"

Yhdysvaltalaisen Tiger-sijoitusryhmän toimitusjohtaja Kevin Becker kehottaa suomalaisia ostamaan kansallisten yritysten osakkeita niin kauan kun ne ovat halpoja. -Kun muualla huomataan, miten edullisesti täällä voi kauppoja tehdä, nousevat hinnat pilviin ja hyvä tilaisuus on ikuisesti mennyttä, kuuluu Beckerin sanoma

Becker kehui Suomea investoijan unelmamaana tänään Helsingissä Teollisuusvakuutuksen seminaarissa. Maailman ykköseksi lajissaan luokiteltu Tiger-sijoitusryhmä on metsäjätti UPM-Kymmenen suuromistaja. Huhtikuussa sillä oli 7,5 prosenttia yhtymän osakkeista eli viisi prosenttia koko pääomastaan.

Beckerin mukaan Suomi on riittävillä toimilla siirtynyt läntisen maailman malliin talouden kansainvälistymisessä. Täällä alkaa osakkeenomistaja olla arvossaan ja ostettavaa on paljon huippuluokan yrityksissä. Becker kiitteli tehtyjä fuusioita, teknologiayritysten draivia ja riittäviä valtionyritysten yksityistämisiä. Puhdasveristä talousajatteluaan Becker tiivisti vielä kertomalla oman "Tiikerinsä" ideologiaa.
-Me ostamme hyvien yritysten osakkeita, olivatpa ne missä maassa hyvänsä ja tekivätpä ne mitä tahansa. Yhtiön johdon toimintaa emme sekaannu, etsimme valmiiksi hyvin johdettuja yhtiöitä.

Becker sanoo, että omistajien lisäksi on optioita annettava toimivalle johdolle. Työntekijöille riittää optioksi pysyvä työpaikka hyvämaineisessa yrityksessä. Asiakkaat ja alihankkijat haluavat myös tehdä bisnestä vakaan kumppanin kanssa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme