Mainos
Mainos

Kiinalaiset kännykkävalmistajat lisänneet tuotantoaan

Kiinalaisten matkapuhelinvalmistajien tuotanto kasvoi alkuvuonna peräti 67,4 prosenttia lähes 52 miljoonaan puhelimeen, kertoo Kiinan tietoteollisuudesta vastaava ministeriö. Hallituksen mukaan paikalliset matkapuhelinvalmistajat nostivat näin markkinaosuutensa yli 50 prosenttiin Kiinan markkinoilla.

Alan oman standardin mukainen kiinalaisten valmistajien markkinaosuus jää kuitenkin 35 prosenttiin. Silti se on myös alan analyytikkojen mukaan nopeassa kasvussa.

Viime vuoden lopulla kiinalaismerkkien yhteenlaskettu markkinaosuus oli niin hallituksen lukujen kuin alan standardin mukaan 30 prosenttia. Uudet luvut ovat huhtikuun lopulta.

Hallitus kerää tilastonsa kaupalle toimitettujen puhelimien perusteella. Alan omat luvut perustuvat kuluttajille myytyihin puhelimiin. Suuri ero käsityksessä markkinaosuuksista voi näin johtua myymättömien varastojen kasvusta.

Keväällä puhjenneen sars-epidemian uskotaan iskeneen kovaa matkapuhelinten myyntiin Kiinassa. Kansainvälisistä merkeistä Motorola kertoi maanantaina vaikeuksistaan Kiinan markkinoilla vedoten nimenomaan sarsin vaikutuksiin ja varastojen kasvuun. Myös Nokia kertoi tänään omassa katsauksessaan sarsin vaikuttaneen myyntiin.

Motorola ja Nokia ovat pitkään hallinneet Kiinan markkinoita, mutta kiinalaiset merkit kuten TCL International ja Ningbo Bird ovat kasvattaneet suosiotaan halvoilla ja kiinalaisten makuun sopivilla puhelimilla.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme