Mainos
Mainos

Kohl luottaa Saksan talouden nousuun

Saksan liittokansleri Helmut Kohl uskoo edelleen, että Saksan hallituksen tavoittelema työttömyyden puolittaminen toteutuu vuosituhannen vaihteeseen mennessä. Kohl oli tänään toiveikas huolimatta uusista työttömyysluvuista, jotka ovat suurimmat Saksassa sodanjälkeisenä aikana.

-Työttömyyden alentaminen on edelleenkin tärkein sisäpoliittinen haasteemme, Kohl huomautti puhuessaan lehtimiehille perinteisessä vuoden alun tiedotustilaisuudessa. -Emme voi mitenkään hyväksyä nykyistä yli 4,1 miljoonan työttömyystasoa.

Kohl ei uskonut, että työttömien määrän nousu vaarantaa taloudellisen elpymisen mahdollisuudet tänä vuonna. Elpymistoiveet perustuvat Kohlin mukaan korkotason alhaisuuteen, hintojen vakauteen sekä maailmanlaajuisten talousnäkymien myönteisyyteen ja Saksan palkkaratkaisujen maltillisuuteen.

Saksan markan arvo suhteessa muihin valuuttoihin oli tänä vuonna pudonnut saman verran kuin se oli noussut 1995, Kohl huomautti. Markan heikentyminen on avuksi Saksan laajalle vientiteollisuudelle.

Kohl sanoi myös uskovansa edelleen talousennusteisiin, joiden mukaan bruttokansatuote kasvaisi tänä vuonna 2,5 prosenttia. Sosiaalidemokraattista oppositiota lähellä oleva DIW-talouskeskus arvioi tällä viikolla, että bruttokansantuote nousisi tänä vuonna 2 prosenttia.
(STT-Reuter-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme