Mainos

Kommentti: Telakoita on tarjottu valtiolle ennenkin

On näitä telakoita tarjottu ennenkin Suomen valtiolle.

Hallitukset vuorollaan ovat tyrmänneet tarjoukset, koska riskit verisesti kilpaillussa telakkateollisuudessa ovat olleet liian suuria veronmaksajille.

Kenties pisimmällä omistusjärjestelyissä oltiin Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallituksen aikana. Silloinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) lähetti pariinkin otteeseen virkamiehensä Pariisiin neuvotteluihin, joiden päämääränä oli synnyttää eurooppalainen telakkayhtiö.

Hanke oli vahvasti ranskalaisvetoinen ja taustalla touhusi myös itse presidentti Nicolas Sarkozy. Telakkayhtiöön yritettiin haalia Ranskan lisäksi Suomen ja Norjan telakkaosaamista. Norja liukeni joukosta nopeasti ja hetken päästä myös Suomi.

Juuri samoihin aikoihin finanssikriisi pysäytti koko maailmantalouden ja vieläpä kaikkein pahiten laivanrakentamisen. Ja hanke eurooppalaisesta telakkayhtiöstä kaatui lopullisesti.

Nyt ranskalaiset yrittävät hieman samaa keittiön kautta. On selvää, että risteilijätilauksen voittanut Ranskan telakka tarvitsee suomalaisten laivasuunnittelijoiden, työntekijöiden ja alihankkijoiden osaamisen. Ei ole sattumaa, että Royal Caribbean -varustamo halusi alun perin tilata risteilijänsä Turusta. Suomessa on tehty viime vuosina maailman parhaat risteilijät - valitettavasti vain liian halvalla. Telakka on tehnyt jättitappioita viiden vuoden ajan.

Ranska joutuu aloittamaan jättiristeilijän rakentamisen puhtaalta pöydältä ja siksi se haluaa Suomen telakoista alamaisensa.

Suomalaisille on laiha riemu seurata sivusta, pitävätkö aikataulut ja kustannusarvio paremmin kuin Turusta sata kilometriä pohjoiseen, Olkiluodossa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot