Mainos

Kone kohensi tulosta ja tilauskirjaansa

Hissiyhtiö Kone nostaa arviotaan tämän vuoden tuloksesta. Toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoi odottavansa tältä vuodelta aiemmin ennakoitua parempaa tulosta. Vetoapua tulee Aasian ja Tyynenmeren alueen vahvoista tilauksista.

Alahuhdan mukaan liiketoiminnan vahva kehitys Aasian ja Tyynenmeren alueella on kompensoinut sitä, että uusien laitteiden myynti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on laskenut.

Kone arvioi nyt, että liikevaihto pysyy samalla tasolla kuin viime vuonna. Aiempi arvio oli, että liikevaihto laskisi tänä vuonna 0-5 prosenttia.

Yhtiön huhti-kesäkuun tulos ennen veroja nousi 180 miljoonaan euroon, oltuaan viime vuonna samaan aikaan 115 miljoonaa. Yhtiön liikevaihto kasvoi 2,6 prosenttia vertailukelpoisin valuuttakurssein mitattuna. Tilauksia kertyi samalla mittarilla lähes neljä prosenttia enemmän.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot