Mainos

Konecranes kaavailee osakeantia ostosten rahoitukseen

Nostolaitteita valmistava Konecranes laskee, että heikko markkina avaa taseeltaan vahvalle yhtiölle myös mahdollisuuksia laajentumiseen. Yhtiö kutsui keskiviikkona ylimääräisen yhtiökokouksen koolle päättämään osakeannista, jolla koottaisiin varoja mahdollisten yritysostojen rahoitukseen.

Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin mukaan alalle lienee tulossa rakennemuutoksia, koska tilanne on nyt poikkeuksellisen vaikea kaikille toimijoille. Jo heinäkuussa Konecranes lisäsi omistustaan itävaltalaisessa ACS Konecranes -yhtiössä ja osti saksalaisen Knight Europen liiketoiminnot.

Konecranesin huhti-kesäkuun tulos ennen veroja puolittui vuoden takaisesta 27 miljoonaan euroon. Uusien tilausten määrä väheni lähes puolella ja liikevaihto supistui 12 prosenttia 432 miljoonaan euroon. Yhtiö ennakoi, että koko vuoden liikevaihto jää 17-20 prosenttia viime vuotta pienemmäksi.

Koska kysynnän nopeaa elpymistä ei ole näkyvissä, Konecranes aikoo jatkaa kapasiteetin sopeuttamista. Konsernin henkilöstö väheni jo alkuvuonna 850:llä, ja loppuvuodelle ennakoidaan vielä noin 750 henkilön vähennystä. Konecranes-konsernissa on yhteensä noin 10 000 työntekijää.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot