Mainos
Mainos

Korkman: Ei revalvaatioperustetta

Suomen talouden tila ei anna mitään perusteita revalvaatiokeskusteluihin, totesivat pääjohtaja Sixten Korkman EU:n ministerineuvostosta ja johtaja Jukka Pekkarinen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta tänään. He olivat eduskunnan suuren valiokunnan kuultavina asiantuntijoina.

Suuren valiokunnan mukaan he katsoivat, ettei merkkejä Suomen talouden ylikuumentumisesta tai inflaation kiihtymisestä ole. Korkman huomautti, että Erm-valuuttojen keskikurssit vahvistettiin 14. maaliskuuta Kreikan drakman kytkyn yhteydessä. Markan ulkoisen arvon muuttaminen saattaisi häiritä Euroopan valuuttojen saavuttamaa tasapainoa, Korkman varoitti.

Sekä Korkman että Pekkarinen katsoivat, että vaikka kaikkia Emun vaikutuksia ei voi yksiselitteisesti arvioida, on jäsenyys Suomen talouden kannalta turvallisempi vaihtoehto kuin ulkopuolelle jääminen.

Suuri valiokunta valmistelee mietintöään Suomen Emu-jäsenyydestä. Sen odotetaan valmistuvan perjantain kokouksessa. Eduskunta äänestää Suomen liittymisestä talous- ja rahaliittoon 17. huhtikuuta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme