Mainos
Mainos

Korkojen pelätään nousevan Euroopassa

Saksan kiihtyvä inflaatio ja odotettua voimakkaampi kasvu lisää paineita nostaa korkoja koko Euroopassa. Bundesbankin ei myöskään uskota katselevan pitkään sivusta Yhdysvaltain dollarin vahvistumista. Monet ekonomistit ovat jo heittäneet loppukesästä hyvästejä historiallisen alhaisille koroille.

Viime viikolla Bundesbank jätti kaikki keskeiset korkonsa entiselleen. Ratkaisevaa linjanmuutosta odotellaan vasta ensi kuussa. Syitä rahahanojen kiristämiseen riittää. Keskeisin niistä on inflaatio, joka pitkästä aikaa on kivunnut yli 2 prosentin. Inflaatiopaineita lisää talouskasvu, joka toisella vuosineljänneksellä on ollut odotettua voimakkaampaa. Bundesbankia, toisin kuin vientiteollisuutta, hermostuttaa jo myös Dollarin vahvistuminen suhteessa Saksan markkaan.

Inflation kannalta keskeisintä on, pystyykö vientiteollisuus kysyntäpaineen alla välttämään hintoja nostavat kapasiteettiongelmat.

Voimistuva talouskasvu ei kuitenkaan vieläkään ole elvyttänyt työmarkkinoita. Tässä suhteessa todennäköinen korkotason nousu on myrkkyä. Se voi näivettää tyystin uusia työpaikkoja tuovat investoinnit.
(MTV3/Huomenta Suomi)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme