Mainos

Kuka on Nokian uusi Stephen Elop?

Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi nousee Stephen Elop. Kanadalaisesta Microsoft-johtajasta ei tunnu löytyvän sanaakaan netistä, ainakaan suomeksi.

Kun esimerkiksi Wikipedia löytää aamuyhdeksältä Olli-Pekka Kallasvuosta tietoa pilvin pimein, ei Elopin nimellä löydy tavuakaan. Google löytää vain eri medioiden uutisia Nokia-johtajan vaihdoksesta.

Nokia kertoo tiedotteessaan, että Elop johtaa tällä hetkellä Microsoftin yritysratkaisuista vastaavaa yksikköä, ja on aiemmin toiminut useiden yhdysvaltalaisten julkisesti noteerattujen yritysten johtotehtävissä - muun muassa Juniper Networksissä, Adobe Systemsissä ja Macromediassa.

Tiedotteen mukaan Elop on "innoissaan päästessään mukaan tiimiin, jonka tehtävänä on entistään vahvistaa Nokian kiistatonta johtoasemaa mobiilissa viestintäteollisuudessa". Mutta mitä muuta tiedämme hänestä?

46-vuotiaan Elopin kokonaisvuositulot olivat Microsoftilla 3,5 miljoonaa dollaria, eli vajaat 2,8 miljoonaa euroa.

Stephen Elopin vaimon nimi on Nancy. Perheessä on viisi lasta, 18-vuotias poika, 16-vuotias tytär ja 11-vuotiaat kolmoistyttäret. Helsingin Sanomien mukaan Elop perheineen muuttaa Suomeen.

Vapaa-ajallaan Elop harrastaa lentämistä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot