Mainos
Mainos

Kurssit laskussa myös Euroopan pörsseissä

Euroopan suurissa pörsseissä kurssit ovat piristyneet hieman iltaa kohti, mutta keskeiset indeksit pysyivät silti miinuksen puolella.

Useimpien pörssien sulkeuduttua yleiseurooppalainen FTSE Eurotop 300 -indeksi oli 1,08 prosenttia miinuksella ja teknologiapainotteisempi DJ Euro Stoxx 50 1,44 prosentin laskussa.

Markkinoita rauhoitti päivällä Michiganin yliopiston julkistaman indikaattorin tieto, jonka mukaan Yhdysvaltain kuluttajien mielialat näyttävät marraskuussa hieman kohentuneen lokakuun jyrkän laskun jälkeen.

Kurssien laskua johtivat tänään teknologiayritykset, joista eniten laskeneet Philips ja Nokia ovat kuitenkin viikon takaiseen verrattuna parantaneet asemiaan melkein 15 prosenttia. Myös pankkisektorilla oltiin tänään laskusuunnassa.

Energiayhtiöiden kurssit taas olivat keskimäärin runsaan prosentin nousussa, kun öljyn hinta kääntyi vaihteeksi nousuun.

Lontoon pörssin FTSE 100 -indeksi päätyi 0,64 prosenttia miinukselle 5244 pisteeseen. Frankfurtin pörssin Xetra Dax oli kello 19 maissa Suomen aikaan noin kahden prosentin laskussa.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme