Mainos
Mainos

Kymppi-Matkojen korvaukset vasta syksyllä

Kymppi-Matkansa keskeyttämään tai perumaan joutuneet saavat näillä näkymin vakuuksista matkarahansa takaisin, mutta aikaisintaan ensi syksynä, väliaikainen pesänhoitaja asianajaja Jouko Kauppinen arvioi. Sen sijaan välillisistä korvauksista konkurssipesä maksanee vain viisi prosenttia.

Korvaushakemuksia on tullut määräaikaan eli huhtikuun 28. päivään mennessä noin 3500. Jätettyjä hakemuksia käsitellään parasta aikaa. Hakemuksissa korvausta vaatii noin 8000 asiakasta. Moni perhe tai matkakumppanit ovat tehneet yhteisen hakemuksen. Alun perin hakemusten jättöaika oli tammikuun puoliväliin, mutta sitä jatkettiin, jotta kaikki ehtivät täyttää hakemuksen. Korvauksiin oikeutetut asiakkaat haettiin asiakasrekisteristä ja kaikille postitettiin tieto joulukuussa.

Kymppi-Matkat on tallettanut Kuluttajaviraston lakisääteisen takauksen 22 miljoonaa markkaa, joka riittää Kauppisen arvion mukaan keskeytyneiden tai peruuntuneiden matkojen korvauksiin. Kuluttajavirasto tekee maksupäätökset kesällä. Korvaushakemuksissa on mukana vaatimuksia myös välillisten vahinkojen takia. Välillisiä vahinkoja ovat muun muassa ansionmenetys, pilalle mennyt loma tai erityiset majoituskulut. Näitä vaatimuksia ei makseta talletetusta vakuudesta, vaan konkurssipesän varoista. Kauppinen arvioi, että noin 5000 markan vaatimuksesta voidaan maksaa noin viisi prosenttia. Alle 5000 markan vaatimuksille tuskin maksetaan korvausta.

Konkurssipesän varat ovat työntekijöille jääneiden velkojen ja muiden kulujen jälkeen noin miljoona markkaa ja kokonaisvelat on arvioitu noin 8-10 miljoonaksi markaksi. Varoista puolet saa yrityskiinnityksen perusteella Merita Pankki, joten ei-etuoikeutetuille velkojille jää jaettavaksi vain 500 000 markkaa.
-Konkurssitoiminnan perusteella maksettavat korvaukset menevät ensi vuosituhannelle, ehkä vuodelle 2001, Kauppinen sanoo. Kaikki Kymppi-Matkojen omaisuus on myyty ja joitakin saatavia on vielä perinnässä. Lisäksi on meneillään erikoistilintarkastus keväästä 96 lähtien.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme