Mainos
Mainos

Kysely: Iso osa suomalaisista ei osaa arvioida kulutusluottojen kustannuksia

Jopa puolet suomalaisista ei osaa arvioida kulutusluottojen koron suuruutta, selviää rahoitusyhtiö Santander Consumer Financen teettämästä kyselystä.

Videolla tammikuinen uutisjuttu siitä, että kulutusluottojen suosio on kasvussa. 

Yhtiön mukaan kulutusluotoilla rahoitetaan muun muassa auton, kodinkoneiden, lomamatkan tai huonekalujen hankintoja.

– Luottojen todelliset vuosikulut koostuvat monesta tekijästä eikä suinkaan vain ilmoitetusta vuosikorosta, mikä voi tehdä tarkasta arvioinnista vaikeaa. On kuitenkin huolestuttavaa, jos todellista vuosikorkoa ei osata arvioida ollenkaan, Santander Consumer Financen laina-, vakuutus- ja ostorahoitusliiketoiminnan johtaja Lauri Timgren sanoo tiedotteessa.

Kyselyn mukaan nekin kuluttajat, jotka korkoja arvioivat, arvioivat ne usein väärin.

Keskimäärin kulutusluottojen koroksi arvioitiin 11,28 prosenttia. Rahoitustuotteiden vertailusivusto VertaaEnsin.fi:n tilastojen mukaan kulutusluoton korko on kuitenkin keskimäärin 32,16 prosenttia.

Vain neljä prosenttia Santanderin kyselyn vastaajista arvioi koron olevan yli 20 prosenttia.

Myös ikä ja tulotaso vaikuttavat todellisen vuosikoron suuruuteen.

– Keski-ikäisillä ja hyvin toimeentulevilla on huomattavasti kevyemmät korot kuin nuorilla ja keskipalkkaisilla, koska heillä on todennäköisesti paremmat valmiudet maksaa luotto takaisin ajallaan, Timgren sanoo.

Esimerkiksi 2 000–2 999 euroa bruttona kuukaudessa tienaavien alle 26-vuotiaiden todellinen vuosikorko on minimissään 22 prosenttia, kun yli 49-vuotiailla se voi olla vain viisi prosenttia, tiedotteessa kerrotaan.

Saman tulotason keskimääräinen todellinen vuosikorko alle 26-vuotiailla on 43 prosenttia ja yli 49-vuotiailla 29 prosenttia.

Kyselytutkimuksen toteutti Santanderille IRO Research. Toimeksiantajana oli Vapa Media.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme