Mainos
Mainos

Kysely: Miehet naisia tarkempia verosuunnittelijoita

Miehet suunnittelevat veroasiansa naisia säntillisemmin, ilmenee finanssikonserni Nordean kyselystä.

Miehet ovat naisia paremmin selvillä tulevista mätkyistä tai veronpalautuksista. Joka viides nainen kertoo postista kolahtavan veroilmoituksen tuottavan usein yllätyksiä. Miehistä 12 prosenttia sanoo yllättyvänsä veroilmoituksesta.

Naiset myös pyytävät miehiä useammin puolisoltaan neuvoa veroasioissa.

– Tutkimus vastaa aika hyvin kuvaa, että miehet ovat usein kiinnostuneempia talousasioista kuin naiset. Sukupuolierot ovat kuitenkin tässä tutkimuksessa pienempiä kuin odotin, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen.

Numminen tähdentää, että kaikki erot eivät ole tilastollisesti merkittäviä.

Liki 90 prosenttia vastaajista kertoo selviävänsä veroilmoituksen täyttämisestä itse. Vajaa kymmenesosa sanoo luottavansa, että tiedot postitse saadussa veroilmoituksessa ovat valmiiksi oikein.

TNS Gallupin viime kuussa tekemään kyselyyn haastateltiin yli tuhatta täysi-ikäistä suomalaista.

Osa veroilmoituksista pitää palauttaa viimeistään huomenna. Osalla veroilmoituksen saaneista on aikaa ensi viikkoon.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme