Mainos

Lähde: Fortum kiinnostunut venäläisestä OGK-1:stä

OGK-1 aikoo myydä ensi helmikuussa yhtiön osakepääomasta 50,4 prosenttia eli 22,5 miljoonaa osaketta.

Energiayhtiö Fortum on vahvistamattoman tiedon mukaan kiinnostunut ostamaan osuuden venäläisestä sähköntuotantoyhtiöstä OGK-1:stä. Kauppaa lähellä oleva lähde kertoi uutistoimisto Reutersille, että Fortum, ranskalainen EDF, saksalainen RWE ja yhdysvaltalainen AES suunnittelevat tarjouksen tekemistä yhtiön enemmistöosuudesta.

OGK-1 aikoo myydä ensi helmikuussa yhtiön osakepääomasta 50,4 prosenttia eli 22,5 miljoonaa osaketta. Samalla OGK-1:n emoyhtiö, Venäjän entinen sähkömonopoli UES vähentää omaa omistustaan nykyisestä 91 prosentista noin 19 prosenttiin.

Tulossa oleva myynti liittyy Venäjän laajempaan energiamarkkinoiden uudistukseen. Uudistuksessa monopoliyhtiö UES pilkotaan, ja sen tarkoituksena on luoda toimivat sähkömarkkinat Venäjälle.

Aiemmin UES:stä on laitettu myyntiin jo muitakin osia. Vahvistamattoman tiedon mukaan nyt myynnissä olevasta OGK-1:stä olisivat kiinnostuneita myös venäläinen miljardööri Oleg Deripaska sekä TransNeftServis.

(MTV3-STT-Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot