Mainos
Mainos

Lentorahti kasvussa

Lentoteitse kuljetettavat rahtimäärät ovat rajussa nousussa. Finnairin rahtimyynti kasvoi viime vuonna neljänneksellä ja kasvunäkymät ovat edelleen hyvät. Yksi selvimpiä kasvukohteita on Suomen kautta Venäjälle kulkeva rahtiliikenne. Finnair avaakin viikon päästä uuden suoran rahtilennon välille Helsinki-Moskova.

Rahtipalletteja sekä monenkokoista pienempää pakettia kulki Finnairilla viime toimintavuonna 80 miljoonaa kiloa. Vaikka matkustajaliikennekin on selvässä kasvussa,on rahtiliikenne paisunut yli kaksi kertaa enemmän. Rahtipäällikkö Mikko Kuntolan mukaan Finnairin rahtiliikenne pärjäsi nollakasvulla jopa 1990-luvun alun laskusuhdanteessa, ja nyt talouden kasvu välittyy rahtimääriin nopeasti. Toisin kuin esimerkiksi rautateillä, kauttakulkuliikenne Venäjälle on erittäin merkittävä osa rahtiliikennettä.

Kaukoidän reiteillä rahdin osuus reitin kokonaistuotosta onkin jopa kolmannes. Venäjän kasvavat markkinat ovat luku erikseen; Finnair avaakin ensiviikolla uuden suoran rahtireitin Moskovaan. Reittiä liikennöidään päivittäin yhteistyössä Aeroflotin kanssa venäläiskoneilla. Helsingissä liikenteen läpäisykykyä on parannettu rahtiterminaalin laajennuksella, joka yli kaksinkertaisti sen pinta-alan. Nyt tilaa on 36 000 neliötä. Jatkossa tehokkuutta haetaan muun muassa konekokojen kasvattamisella.
(MTV3/Timo Nurmi)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme