Mainos

Liitot puivat raamisopimusta myöhemmin

Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alanko sanoo, että raamisopimukseen otetaan kantaa vasta kun sen sisältö on selvillä. MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa Alanko sanoo, että Teknologiateollisuuden hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina.

– Vertailukohteena pitää olla, kuinka se vaikuttaa Suomen ja suomalaisten yritysten kilpailukykyyn ja silloin oikea vertailukohta ratkaisun hyväksyttävyydestä perustuu arvioihin siihen, mitä se on suhteessa kilpailijamaiden kehitykseen.

Tänään mahdollisesti syntyvään tuloratkaisuun Teknologiateollisuus ottaa kantaa samaan aikaan kaikkien muiden tahojen kanssa.

– Neuvottelutulos on ikään kuin raamisuositus siitä, minkä mukaisesti aloilla sovittaisiin kustannuskehityksestä reilun parin vuoden jaksolle. Sitovuudet tulevat aikanaan vasta sitä kautta.

Myös Metallityöväen liiton puheenjohtaja Riku Aalto kertoo liiton odottavan tuloratkaisun syntymistä ja ottavan siihen kantaa vasta kun se on valmis.

– Täytyy antaa hallinnolle mahdollisuus arvioida, minkälainen sisältö kokonaisraamissa on ennen kuin voidaan jatkaa mahdollisia sovellutusneuvotteluja. Jokainen liitto joutuu soveltamaan ratkaisut, jotka olisivat raamiratkaisuun tulossa.

Raamisopimuksessa liitot kiinnittävät Aallon mukaan huomion sekä rahan määrään että työelämän laatuasioihin.

Katso Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtajan Risto Alangon sekä Metallityöväen liiton puheenjohtajan Riku Aallon haastattelut: (Huomenta Suomi 13.10.2011)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot