Mainos
Mainos

Lindex ja Seppälä pettivät Stockmannin

Tavaratalokonserni Stockmann kertoo, että sen tammi-maaliskuun liiketappio kasvaa ennakoitua suuremmaksi. Syynä ovat erityisesti vaateketjut Lindex ja Seppälä, mutta liiketulos on pienentynyt kaikissa muissakin yksiköissä, kun arvioitua pienempi liikevaihto ei kattanut kustannusten nousua.

Stockmann arvioi, että tammi-maaliskuun liiketappio nousee 30 miljoonaan euroon, mikä on enemmän kuin vuosi sitten. Yhtiö huomauttaa, että vuoden ensimmäinen neljännes on yleensä tappiollinen kausivaihtelun vuoksi.

Sen sijaan huhtikuun Hullut Päivät -kampanja ylsi kaikkien aikojen ennätykseen. Stockmannin mukaan kampanja on tärkeä kuluvan vuosineljänneksen tuloksen kannalta. Yhtiö pitää koko vuoden tulosennusteensa ennallaan.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme