Mainos
Mainos

Lipponen torjuu EKP:n pääjohtajan kauden jakamisen

Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ilmoitti tänään, ettei Suomi hyväksy ehdotusta jakaa Euroopan Keskuspankin pääjohtajan toimikausi.

Jakaminen on ollut esillä sopuratkaisuna, jonka avulla ratkaistaisiin Ranskan ja Hollannin kiista pääjohtajan paikasta. Kumpikin maa pitää kiinni omasta ehdokkaastaan, Ranska Jean-Claude Trichet'stä ja Hollanti Wim Duisenbergistä.

Euroopan Rahapoliittisen instituutin johtajalla Duisenbergillä on tiettävästi tulevien Emu-maiden enemmistön tuki, mutta Ranska ei ole suostunut luopumaan ehdokkaastaan.

Lipponen piti välttämättömänä, että kiista saadaan ratkaistua viikonlopun kokouksessa Brysselissä, ja johtokunnan kaikki kuusi jäsentä saadaan nimettyä. Hän ei ottanut kantaa Duisenbergin tai Trichet'n puolesta. Toimikauden jakaminen kahden ehdokkaan kesken ei Lipposen mukaan ole ratkaisu ongelmaan.
-Pääjohtajan toimikautta ei voida jakaa. Hänet voidaan nimittää vain kahdeksaksi vuodeksi.

Suomi ei tarjoa Hämäläistä pääjohtajaksi

Suomi ei Lipposen mukaan ryhdy tarjoamaan kompromissiehdokkaana Suomen Pankin pääjohtajaa Sirkka Hämäläistä, mutta katsoo hänen olevan hyvä ehdokas johtokunnan jäseneksi. Myös pienet EU-maat ja unionin reuna-alueet on otettava huomioon, kun paikkoja jaetaan, pääministeri painotti.
-Meidän mielestämme pääjohtaja Sirkka Hämäläisen pätevyys ja kansainvälinen kokemus täyttää ne mitat, jotka johtokunnan jäsenelle asetetaan, Lipponen sanoi.

Lipposen mielestä riita ei vielä ole aiheuttanut ongelmia Emu-maiden tulevan yhteisen keskuspankin uskottavuudelle. Ranskan on epäilty tavoittelevan Trichet'n ehdokkuuden avulla muita kansainvälisiä virkoja. Lipponen toivoi, ettei EKP-nimitysten ympärille aleta rakentaa suurta virkapakettia.

Suomen Pankin paikka ei vielä auki

Lipponen toivoi, ettei Hämäläisen mahdollista seuraajaa Suomen Pankin johtokuntaan arvailtaisi ennen kuin tiedetään, lähteekö hän Frankfurtin keskuspankkiin.
-Peijaisia pidetään ennen kuin karhua on edes nähtykään. Lipponen ei ottanut kantaa kysymykseen, voisiko Suomen Pankin johtokunnan jäsenmäärä muuttaa Emu-oloissa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme