Mainos
Mainos

Mandatum: Korkeita osinkoja tulee vielä tänä vuonna

Mandatum Pankkiiriliike arvioi suomalaisten yritysten maksavan korkeita osinkoja tänä vuonna ennen verotuksen kiristymistä vuoden vaihteessa.

Sampo-konserniin kuuluvan Mandatum Pankkiiriliikkeen mukaan osa suomalaisista yrityksistä saattaa yllättää korkeilla osingoilla myös tänä vuonna siitä huolimatta, että vuoden vaihteessa tapahtui muutoksia yhtiöverotuksessa.

Useat yhtiöt jakoivat viime vuonna ennätysosingot ja yleisesti odotettiin, että siitä seuraa tänä vuonna tyhjiö. Mandatumin mukaan on kuitenkin todennäköistä, että useat suomalaiset yhtiöt yllättävät markkinat odotuksia suuremmilla osingoilla tänä vuonna. Osingot säilyvät edelleen omien osakkeiden takaisinostoja kilpailukykyisempänä vaihtoehtona suomalaisille osingonsaajille uudesta verouudistuksesta huolimatta, pankkiiriliike toteaa tiedotteessaan.

Osinkoverotus kiristyy Suomessa vuonna 2006. Siirtymäsäännösten vuoksi suomalaisyritysten suomalaisille yksityishenkilöille ja listaamattomille yrityksille, joilla on alle 10 prosentin omistus yhtiöstä, maksamat osingot verotetaan alemmalla verokannalla tänä vuonna kuin vuonna 2006. Tänä vuonna efektiivinen verokanta on 16 prosenttia, kun vuotta myöhemmin efektiivinen verokanta nousee 20 prosenttiin.

- Niinpä yritykset, joilla on korkea perheomistus suoraan tai välillisesti sijoitusyhtiön kautta, maksanevat korkeita osinkoja nimenomaan 2005 ennen verotuksen kiristymistä 2006, tutkimusjohtaja Antti Suttelin toteaa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme