Mainos
Mainos

Markkinatuomioistuin tuomitsi Radiolinjan kampanjan

Markkinatuomioistuin pitää Radiolinjan viimekeväistä, hintavertailuja sisältänyttä mainoskampanjaa hyvän liiketavan vastaisena ja kuluttajan kannalta sopimattomana. Tuomioistuin on 200000 markan uhkasakon nojalla kieltänyt vastaavan mainostuksen jatkossa.

Kampanjassa väitettiin Radiolinjan liittymien olevan kilpailijan eli Soneran liittymiä edullisempia, vaikka väitteiden tueksi ei ollut testeissä todettua tai muuta luotettavaa tietoa, tuomioistuin perustelee.

Markkinatuomioistuimen kantaa asiaan olivat hakeneet sekä Sonera että kuluttaja-asiamies.

Viime perjantaina antamassaan päätöksessä Markkinatuomioistuin kieltää Radiolinjaa käyttämästä testeihin kohdistuvissa viittauksissaan sellaisia edullisuutta koskevia ilmaisuja, jotka eivät käy ilmi suoritetusta testistä.

Lisäksi Radiolinjaa kiellettiin käyttämästä ilmaisuja, joiden mukaan sen markkinoimien liittymien hinnat tai maksut olisivat kaikkein edullisimmat tai Soneran liittymien hintoja tai maksuja edullisempia, jos väitteiden tueksi ei ole luotettavaa näyttöä. Markkinatuomioistuimen mielestä GSM-liittymien markkinoinnissa ei myöskään saa vertailla pelkkiä saman verkon sisällä soitettavien puhelujen minuuttihintoja, jollei kuluttajalle ole selkeästi ja helposti havaittavalla tavalla ilmoitettu, että vertailu ei koske muita liittymän käytöstä aiheutuvia kustannuksia.

Radiolinjan uhkasakkoihin johtanut mainoskampanja oli käynnissä maaliskuussa 1998. Mainoksissa oli käytetty osia Tekniikan Maailman tekemästä GSM-testistä Markkinatuomioistuimen mielestä harhaanjohtavalla tavalla osoittamaan Radiolinjan liittymän edullisuutta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme