Mainos

Masa-Yardsilla yt-neuvottelut

Telakkayhtiö Kvaerner Masa-Yards karsii toimintojaan ja valmistautuu mahdollisiin henkilöstön vähennyksiin. Pääjohtaja Martin Saarikangas ilmoitti tänään, että yhtiössä on aloitettu yhteistoimintamenettelyn mukaiset neuvottelut organisaatiomuutoksista. Saarikankaan mukaan Masa-Yards rakentaa tulevaisuudessa vain matkustajalaivoja. Keskittyminen matkustaja-aluksiin johtuu telakkateollisuuden muuttuneesta markkinatilanteesta, Saarikangas totesi.

Heikentynyt kannattavuus vaatii myös tehostamistoimia ja organisaation uudistamista vastaamaan paremmin tilauskannan ja tulevan toimintasuunnan vaatimuksia, sanoi Saarikangas. Hänen mukaansa muutos koskee koko yhtiötä ja merkitsee monien toimintojen karsimista sekä myös "henkilöstöresurssien kriittistä tarkastelua".
Tähän mennessä on toteutettu henkilövaihdoksia niin ylimmällä johtotasolla kuin telakoiden keskeisissä tehtävissä. Jatkossa käydään läpi koko organisaatio ja tehdään tarvittavat muutokset. On mahdollista, että tässä vaiheessa käy ilmi, ettei kaikille henkilöille ole tarjota työtä uudessa tilanteessa, Saarikangas sanoi. (MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot