Mainos
Mainos

Matkapuhelinliittymiä jo 1,5 miljoonaa

Matkapuhelimet ovat yleistyneet niin rapsakasti, että puolentoista miljoonan liittymän rajapyykki ohitetaan tammikuussa. Operaattorit ennakoivat etenkin gsm-liittymien kasvun jatkuvan reippaana kuluvana vuonna.

Telen markkinaosuus gsm-matkaviestinnässä oli viime vuonna noin 68 prosenttia, loppu oli Radiolinjalla. Lisäksi miljoonia tahkosivat Telen kirstuun sen kaksi nmt-verkkoa.

Yhtiö osasi vuosi sitten ennakoida matkapuhelinliittymien muikean 130 prosentin kasvuluvun reiluun 1,2 miljoonaan liittymään 0,3 prosentin tarkkuudella. Myös arviot matkaviestinnän tuomien markkojen noususta 38 prosenttiin Telen koko liikevaihdosta pitivät suunnilleen paikkansa.

Oikeaan osuvat arviot ovat tärkeitä, jotta verkkoinvestoinnit pystytään hoitamaan ajallaan ennen kuin palvelu kärsii. Matkapuhelinpalveluiden johtajan Anni Vepsäläisen mukaan Tele satsaa lähivuosina etenkin langattoman viestinnän ja tietoverkkojen yhdistämiseen.

Tele on selvittänyt yhtiön kuluttaja-asiakkaiden ikä- ja sukupuolijakaumaa eri verkoissa. Miehiä on nmt 450 -verkon asiakkaista 88 prosenttia, Ringo-liittymissä 51 prosenttia ja nmt 900-verkossa 78 prosenttia. Gsm-verkossa miesten osuus on 74 prosenttia. Nuorilla aikuisilla jako miesten ja naisten kesken on tasaisempi kuin vanhemmilla.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme