Mainos
Mainos

Matkatoimistoväki marssi ulos useissa kaupungeissa

Matkatoimistohenkilöstöä edustava AKT vaatii, että alkavissa yt-neuvotteluissa kartoitetaan kaikki vaihtoehdot irtisanomisten välttämiseksi.

Suomen Matkatoimiston henkilöstö on poistunut tänään työpaikoiltaan vastalauseeksi työnantajan ilmoittamille yt-neuvotteluille. Ulosmarsseja on ollut muun muassa Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Joensuussa ja Rovaniemellä.

Matkatoimistohenkilökuntaa edustavan AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn mukaan laajat irtisanomiset Finnair-konserniin kuuluvissa matkatoimistoissa eivät ole perusteltuja tilanteessa, jossa alalla menee hyvin.

Räty muistuttaa, että viime vuosina matkatoimistoalalta on vähennetty satoja työpaikkoja, vaikka ihmisten matkustaminen ja liikkuminen lisääntyvät koko ajan. Työnantajan toiminnan vuoksi alalla työskentelevien kiire ja työtaakka on jatkuvasti kasvanut. Suomen Matkatoimistossa päättyi viimeksi maaliskuussa yt-kierros, jonka seurauksena väkeä vähennettiin 27:llä.

AKT edellyttää, että alkavissa neuvotteluissa selvitetään perusteellisesti kaikki eri vaihtoehdot irtisanomisten välttämiseksi. Työnantajan tulisi myös antaa neuvottelujen pohjaksi kaikki ne perusteet, jotka ovat vähennysesitysten taustalla.

Suomen Matkatoimistossa työskentelee noin 490 työntekijää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme