Mainos
Mainos

Merita näkee mahdollisuuksia koron laskuun

Merita-pankki uskoo talouden pysyvän varovaisessa kasvussa. Pankin taloudellisen tutkimuksen mukaan tämän vuoden heikoimmat kuukaudet on ohitettu ja loppuvuodesta kasvu vahvistuu.

Meritan pääekonomisti Juha Ahtola arvioi myös, että Suomen Pankilla on kaikki mahdollisuudet antaa lyhyiden korkojen laskea vielä syksyn aikana hieman alaspäin. Hänen mukaansa "megaluokan" pudotuksia huutokauppakorkoon ei voi enää odottaa, mutta hienoiseen laskuun ei pitäisi olla mitään esteitä. Huutokauppakoron hinnalla keskuspankki voi ohjata lähinnä alle vuoden korkojen hintoja.

Tärkeimpänä koron laskua puoltavana seikkana Ahtola piti edelleen äärimmäisen matalaa hintojen nousuvauhtia. Hänen mukaansa on myös vaikea osoittaa muutakaan syytä, että korkoja ei voitaisi hieman laskea. Ekonomisti Sirpa Walliuksen mukaan nähtävillä ei ole ainakaan syytä korkojen nostoon. Suomen Pankki on laskenut pelkästään tänä kesänä kahdesti hieman huutokauppakorkoa, ja se on nyt 3,5 prosenttia.

Tänään julkaistussa Meritan talousennusteessa toistetaan pitkälti jo keväällä tehtyjä arvioita talouden näkymistä. Tuolloin kokonaistuotannon kasvuvauhti tiputettiin 2 prosenttiin ja siinä pysytään myös nyt. Ensi vuonna kasvu kiihtyy 3,5 prosenttiin ja sitä seuraavana vuonna BKT:n kasvu on 3 prosenttia. Suomessa kasvuvauhti pysyy lähivuosinakin parempana kuin Euroopassa keskimäärin.

Työllisyystavoite jää saavuttamatta

Pankin ekonomistien mukaan myös kuluttajien tulevaisuuden usko on palautumassa. Tämä näkyy vähittäiskaupan myynnin nousuna. Teollisuustuotantoa on voimistanut viennin elpyminen. Lisäksi asuntojen hintojen noususta nähdään ensimmäisiä vakavampia merkkejä. Toisaalta kone- ja laiteinvestointien kasvu on hidastumassa.

Vaikka työllisyyden arvioidaan paranevan vakaasti, tilanne korjaantuu hyvin hitaasti. Ahtolan mukaan onkin selvää, että hallitus ei pysty puolittamaan työttömyyttä nähtävillä olevilla talouden kasvuluvuilla. Pankin arvion mukaan vuonna 1998 työttömyysprosentti on 14,5 prosenttia, minkä ei uskota tyydyttävän vielä ketään.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme