Mainos
Mainos

Metalliteollisuus piti alkuvuoden tuotannon nousussa

Suomen kokonaistuotanto lisääntyi tammi-maaliskuussa 2,7 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Kasvusta kaksi prosenttiyksikköä tuli metalliteollisuudesta, ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamasta kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

Yksityinen kysyntä piti yllä talouden kasvua. Yksityiset kulutusmenot kasvoivat 4,3 prosenttia ja yksityiset investoinnit 12,5 prosenttia. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä loka-joulukuussa kokonaistuotanto kasvoi 3,9 prosenttia. Viime vuoden tammi-maaliskuussa bkt kasvoi 6,8 prosenttia, Tilastokeskus ilmoitti aiemmin.

Tuotannon määrä kasvoi tammi-maaliskuussa eniten eli 15,5 prosenttia metalliteollisuudessa. Kuitenkin vain sähköteknisten tuotteiden valmistus lisääntyi, kun taas muu metallin tuotanto supistui viime vuodesta.

Rakentaminen ja kaupan tuotanto lisääntyivät 4,8 prosenttia ja liike-elämää palveleva toiminta 4,2 prosenttia. Rakentamista kasvatti etenkin asuinrakentamisen vilkastuminen. Valtion ja kuntien tuotanto sen sijaan pysyi ennallaan. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto supistui 1,5 prosenttia ja muu tehdasteollisuus 2,4 prosenttia. Myös liikenteen tuotanto laski prosentin, kun teollisuuden kuljetukset vähenivät. Sekä maa- että metsätalous supistuivat noin neljä prosenttia.

Vienti supistui 1,6 prosenttia ja tuonti pysyi saman suuruisena kuin vuotta aiemmin. Kansantalouden palkkasumma lisääntyi runsaat kuusi prosenttia.
(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme