Mainos
Mainos

Metso irtisanoo 210 työntekijää ja lopettaa Karhulan tehtaan

Henkilöstövähennysten lisäksi lakkautetaan yksi tehdas.

Teknologiakonserni Metso vähentää 210 henkilöä seitsemällä paikkakunnalla. Lisäksi se lopettaa Karhulan tehtaan.

Lokakuussa alkaneet yt-neuvottelut päättyivät tänään.

Henkilöstön vähennykset alkavat ensi vuoden alussa ja loppuvat puolentoista vuoden päästä. Vähennettävien määrä saattaa vielä muuttua, henkilöstöjohtaja Jaakko Puurula kertoo.

Paper and Board -liiketoimintalinjan johtajan Hannu Mälkiän mukaan noin puolet irtisanomisista koskee Jyväskylän ryhmään kuuluvia liiketoimia. Ryhmään kuuluu Jyväskylän Rautpohjan tehtaan lisäksi Anjalakosken sekä Karhulan liiketoimintayksiköt. Seuraavaksi eniten vähennetään työntekijöitä Järvenpäässä. Suhteessa vähiten irtisanomiset koskevat Turun, Hollolan ja Valkeakosken yksiköitä.

Noin kolmannes vähennyksistä toteutetaan suorina irtisanomisina. Loput tehdään eläkejärjestelyin sekä vähentämällä määräaikaisia. Osalle työntekijöistä pyritään järjestämään työpaikka Metson muista yksiköistä.

Metso Paper työllistää noin 12 000 ihmistä, joista 4 000 työskentelee Paper and Board -linjan Suomen yksiköissä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme