Mainos

Microsoftin tulos ylitti odotukset – kurssi laski silti

Teknologiajätti Microsoft on julkistanut odotettua paremman tuloksen viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä.

Yhtiö teki voittoa 6,4 miljardia dollaria (4,8 miljardia euroa), mikä oli hiukan vähemmän kuin vuosi sitten. Tulos ylitti markkinoiden odotukset, mutta yhtiön pörssikurssi kääntyi silti pieneen laskuun.

Liikevaihto nousi 2,7 prosenttia uuteen ennätykseen 21,5 miljardiin dollariin.

Microsoft ei osavuosikatsauksessaan kertonut uusia lukuja siitä, kuinka paljon uusi Windows 8 -käyttöjärjestelmä on myynyt. Aiemmin yhtiö on ilmoittanut myyntimääräksi 60 miljoonaa kappaletta. Microsoft luottaa myynnin kasvavan, kun Windows 8:n kosketusnäyttöominaisuuksia hyödyntäviä laitteita tulee laajemmin markkinoille.

Yhtiön tulosta heikensi Office-ohjelmistopaketin myynti, joka laski 10 prosenttia ennen odotettua uutta päivitystä.

Yhtiö vaikeni taulutietokone Surfacen myyntimääristä. Microsoft yrittää Surfacen avulla rikkoa Applen iPadin ylivaltaa taulutietokonemarkkinoilla, mutta myynti on alkuvaiheessa ollut vaatimatonta. Surfacen ensimmäinen versio on tulossa myyntiin Suomessa helmikuussa.

(MTV3 - STT - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot