Mainos
Mainos

Monen kunnan hyvinvointi Nokian varassa

Nokia-yhtiön nopea kasvu on tuonut verotuloja tuotantolaitosten sijaintipaikkakunnille mutta aiheuttanut myös kasvukipuja. Yhtiöllä on myös suuri aluepoliittinenkin merkitys. Nimikkokaupungissaan Nokia ei enää nykyään ole suuri työllistäjä.

Monen kunnan hyvinvointi on Nokia-yhtiön varassa, ilmenee Kuntalehden tekemästä selvityksestä. Nokian nopea kasvu on tuonut verotuloja tuotantolaitosten sijaintipaikkakunnille mutta aiheuttanut myös kasvukipuja. Esimerkiksi Salossa joudutaan ottamaan lähivuosina velkaa kunnallisten palvelujen järjestämiseksi. Nokialla on suuri aluepoliittinenkin merkitys, sillä tuotantolaitoksia on eri puolilla maata. Yhtymän menestys vaikuttaa huomattavasti kuntien talouteen mm. Oulun seudulla, jossa Nokia-riippuvaista teollisuutta on paljon mutta muuta teollisuutta vähän.

Nokian 41 000 työntekijästä noin 20 000 on Suomessa. Lisäksi Nokian tilaukset työllistävät Suomessa noin 6 000 alihankkijoiden palveluksessa olevaa työntekijää. Yhtiön pääkonttori on Espoossa. Suurimmat Nokia-kunnat ovat Salo (5600 nokialaista), Espoo (4500), Helsinki (3000), Oulu (3000), Tampere (2100), Haukipudas (1000), Kemijärvi (700), Äänekoski (600) ja Turku (100). Tulevia Nokia-kuntia ovat ainakin Jyväskylä ja Kemi. Jyväskylään rakennetaan ensi vuoden syksyksi tutkimus- ja kehitysyksikkö, jonka arvioidaan työllistävän 600 henkeä. Kemiin tulee muutaman kymmenen henkilön toimipiste.

Nimikkokaupungissaan Nokialla Nokia-yhtiö ei enää ole suuri työllistäjä. Yhtymään aikoinaan kuuluneet tehtaat jatkavat kuitenkin yhä Nokialla, vaikka ne eivät enää kuulukaan Nokia-konserniin.

Kaikki alkoi Tampereella yli sata vuotta sitten

Nokian juuret ovat Tampereella, jonne teollisuudesta innostunut 26-vuotias vuori-insinööri Fredrik Idestam perusti puuhiomon vuonna 1865. Nykyisin hiomon paikalla Tampereen keskustassa toimii Metsä-Serlaan kuuluva Takon kartonkitehdas. Idestam laajensi pian yritystään Nokialle, jossa oli tarjolla koskivoimaa.

Vuonna 1871 yrityksen pääomapohja laajeni, kun mukaan lähti uusia osakkaita. Yhtiön nimeksi tuli Nokia Aktiebolag. Vuosikymmenien mittaan Nokia-yhtiöstä kehittyi suuri monialayritys, joka valmisti mm. pehmopaperia, renkaita, kumituotteita, kaapeleita ja elektroniikkaa. 1990-luvulla yhtiö keskittyi tietoliikenteeseen ja luopui muista toimialoista.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme