Mainos

Motorolan kamerapuhelin myöhästyy joulumarkkinoilta

Maailman toiseksi suurimman matkapuhelinvalmistajan Motorolan digitaalisella kameralla varustettu V810-puhelinmalli ei ehdi markkinoille ennen vuoden kokonaismyynnin kannalta keskeisiä joulumarkkinoita, kertovat Yhdysvaltain suurimmat matkapuhelinoperaattorit Verizon Wireless ja Cingular Wireless.

Motorola irtisanoo lisää väkeä

Matkapuhelinten myynnistä noin 30 prosenttia ajoittuu vuoden viimeiselle neljännekselle, joten Motorolan ensimmäisen kamerapuhelimen markkinoilletulon viivästyminen ensi vuoden puolelle on yhtiölle paha takaisku.

Markkina-arvioiden mukaan kamerapuhelinten viivästyminen saattaa liittyä Motorolan pääjohtajan Christopher Galvinin eroon puolitoista viikkoa sitten. Arvioiden mukaan etenkin Nokia sekä eteläkorealaiset matkapuhelinvalmistajat Samsung ja LG saattavat hyötyä Motorolan toimitusvaikeuksista.

Strategy Analytics -tutkimusyhtiön mukaan vuoden ensimmäisellä puoliskolla myytiin noin 25 miljoonaa kamerapuhelinta, ja koko vuoden myynniksi arvioidaan 65 miljoonaa kamerapuhelinta.

(MTV3-STT-Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot