Mainos
Mainos

Museovirasto aloittaa yt-neuvottelut

Museovirasto aloittaa yt-neuvottelut enintään 35 työntekijän vähentämiseksi. Neuvottelut koskevat viraston koko henkilökuntaa. Tällä haavaa virastossa on vakituista henkilökuntaa noin 250.

Museoviraston tiedotteen mukaan viraston on vähennettävä menojaan kahdella miljoonalla eurolla taloutensa tasapainottamiseksi.

Viraston toimintamenoista yli puolet on henkilöstökuluja ja yli 30 prosenttia kiinteistöjen vuokria. Tiedotteen mukaan kustannusten leikkaustarve on niin suuri, ettei tarvittavia menojen vähennyksiä saada kokoon ilman henkilöstövähennyksiä.

Museoviraston on jo ensi vuonna vähennettävä menojaan noin kahdella miljoonalla eurolla. Virasto arvioi, että rahoitus pienenee edelleen lähivuosina.

Museoviraston toiminta rahoitetaan valtion tulo- ja menoarvioista. Museovirastoon kuuluvan Kansallismuseon museoperheeseen kuuluvat muiden muassa Suomen merimuseo Kotkassa, Seurasaaren ulkomuseo ja Tamminiemi Helsingissä sekä Olavinlinna ja Hämeen linna.

Yt-neuvottelut alkavat reilun parin viikon päästä ja loppuvat joulukuun alussa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme