Mainos

Museovirasto irtisanoo – joka viides saa lähteä

Museovirasto irtisanoo 29 ihmistä. Kaikkiaan Museovirastossa lakkautetaan 45 tehtävää. Vähennykset merkitsevät lähes joka viidennen työpaikan menetystä.

Eläkkeelle jää yksitoista ihmistä ja viisi tehtävää lakkaa sisäisillä järjestelyillä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.

Museoviraston toimintamenoista yli puolet on henkilöstömenoja. Henkilöstöä on vähennetty tuntuvasti jo vuonna 2012.

Suomen kansallismuseon museoista Hvitträsk Kirkkonummella ja Tamminiemi Helsingissä pidetään jatkossa avoinna vain kesäkaudella.

Lisäksi Asikkalassa Päijät-Hämeessä sijaitseva Urajärven kartano ja Mäntsälässä sijaitseva Alikartano suljetaan. Marsalkka Mannerheimin syntymäkartanon, Maskussa Varsinais-Suomessa sijaitsevan Louhisaaren, aukioloaikoja supistetaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot