Mainos
Mainos

Myös Helsingin pörssi laskussa – näiden osakkeiden arvo sulanut eniten

Yhdysvaltojen ja Aasian pörssien vanavedessä myös Helsingissä pörssipäivä käynnistyi tänään mollivoittoisissa tunnelmissa.

Heti kaupankäynnin alettua kymmeneltä yleisindeksi oli lähes neljän prosentin laskussa. Alun jyrkemmän niiauksen jälkeen lasku rauhoittui ja on nyt noin kahden prosentin tasolla.

Kaikki pörssin vaihdetuimmat osakkeet olivat puoli yhdeltätoista laskussa. Esimerkiksi Rauten, Oriolan, Innofacrorin, Digian, Siili Solutionsin ja Martelan osakkeista on sulannut lähes 10 prosenttia.

Myös muissa Euroopan ja pohjoismaiden pörsseissä päivä on käynnistynyt samoissa merkeissä. Esimerkiksi Tukholman pörssi avasi neljän prosentin laskuun. 

New Yorkin pörssissä eilen tapahtunut 4,6 prosentin syöksy oli suurin pudotus sitten Euroopan velkakriisin syksyllä 2011.

Uutinen päivittyy hetken kuluttua.



Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme