Mainos
Mainos

Naisyrittäjälainojen rahat lähes lopussa

Naisyrittäjien erityislainoihin tälle vuodelle varatut rahat ovat lähes kaikki käytetty. Lainoja on myönnetty noin 750 yritykselle ja yhteensä 50,4 miljoonaa markkaa. Tämä on 85 prosenttia koko vuodelle varatusta 60 miljoonasta. Lainoja myöntävän Keran hallintoneuvosto päätti tänään esittää valtioneuvostolle, että se varaisi tarkoitukseen lisää 50 miljoonaa markkaa.

Naisyrittäjälaina on tarkoitettu naisten omistamille ja johtamille pienyrityksille ja sitä voi saada enintään 100 000 markkaa. Koron maksamiseen voi saada valtion tukea. Lainoja myönnettiin ensimmäisen kerran viime vuonna ja niitä annettiin kaikkiaan 110 miljoonan markan edestä. Naisyrittäjälainoista valtaosa on myönnetty palvelujen kuluttajapalvelun ja kaupan alan yrityksille. Tämän vuoden lainoilla on vaikutettu noin 850 uuden työpaikan syntymiseen.

Keran hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Markus Aaltonen (sd.) pitää naislainoja käyttökelpoisena myös työllistämisen kannalta. Niiden avulla saatu työpaikka maksaa valtiolle alle 20 000 markkaa, mikä on vain murto-osa muiden työllistämistoimien kustannuksista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme