Mainos
Mainos

Nokian ensi viikon "vavisuttava" julkistus nosti kursseja jo etukäteen

Nokian kurssi nousi tänään reilut kaksi prosenttia 4,23 euroon. Ponnahdus lähti lyhytsanaisesta kutsusta tiedotustilaisuuteen, jonka Nokia pitää ensi tiistaina. Aihetta ei kerrottu, mutta odotus on, että Nokialta on tulossa uutuuslaite. Kyseessä on mahdollisesti Meego-puhelin.

Tunnelmat Helsingissä ja muissa pörsseissä olivat nousuvoittoisia muutenkin, kun toiveikkuus Kreikan lainapaketista vahvistui. Yleisindeksi vahvistui Helsingissä reilun prosentin ja lähes koko vaihtokärki päätyi plussalle. Myös euro ja muut europörssit vahvistuivat.

Toivoa antoivat Saksan liittokansleri Angela Merkelin ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozyn lausunnot, joiden tulkittiin merkitsevän, että sopu Kreikan lainoista on syntymässä. Merkelin kannan tulkittiin muuttuneen aiempaa sovittelevammaksi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme