Mainos
Mainos

Nokian Ollila Maailmanpankin ja IMF:n vuoden johtaja

Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila sai tänään kansainvälisen vuoden johtaja -palkinnon Hongkongissa. Palkinnon myöntävät Maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Tunnustuksella palkitaan henkilöitä, joiden johtajat ovat menestyksellisesti laajentaneet toimintaansa nopeasti kehittyvillä markkinoilla parantaen samalla paikallisia oloja. Kehittyviin markkinoihin kuuluvat Latinalainen Amerikka, Aasia Japania ja Australiaa lukuunottamatta, Itä-Eurooppa ja Afrikka.

Palkinto myönnetään vuosittain kahdelle johtajalle, joista toisen yritys on teollisuusmaasta ja toisen kehittyviltä markkinoilta. Tunnutus jaettiin nyt neljännen kerran. Ollila on ensimmäinen palkinnon saanut suomalainen yritysjohtaja.

Tämän vuoden toisen palkinnon sai meksikolaisen Panamerican Beverages -yhtiön toimitusjohtaja Francisco Sanchez-Loaeza Panamco. Yritys on Coca-Colan suurin pullottaja Yhdysvaltain ulkopuolella.

Ollilan valinnan perusteina palkintolautakunta mainitsi mm. teknologian ja paikallisten palvelujen yhdistämisen, kun Nokia on hakeutunut uusille markkinoille. Tämä on tuonut kasvua Nokialle ja merkittäviä hyötyjä kehittyville markkinoille, palkintolautakunta katsoi.

Ollilan mukaan palkinto on tunnustus koko tietoliikenneteollisuudelle ja alan merkitykselle nykymaailmassa. Hänen mukaansa sujuvan tietoliikenteen avulla monet maat voivat kuroa umpeen teollisuusmaiden etumatkaa ja lisätä kansalaisten tasa-arvoisuutta. Hän muistutti myös, että kehittyvien markkinoiden merkitys on koko ajan lisääntynyt.
-Nokian myynti näillä markkinoilla on tänä vuonna noin 30 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Summa on suurempi kuin Nokian koko liikevaihto vuonna 1991, hän sanoi.

Palkinnot luovutettiin Maailmanpankin ja IMF:n kokouksen yhteydessä. Aiemmin palkinnon on saanut mm. ruotsalainen Percy Barnevik, kun hän oli monikansallinen ABB:n pääjohtaja.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme