Mainos
Mainos

Nokiasta myös pörssiykkönen

Helsingin pörssin tunnelmasta tänään vastasi täysin Nokia. Kauppaa osakkeilla oli käyty vain parikymmentä minuuttia, kun markkinajohtajaksi ponkaissut Nokia latasi jättituloksensa. Ensimmäisillä minuuteilla A-osake lähti luovimaan ylös torstaisen Wall Streetin käytöksensä perusteella ja lukujen tultua julki ampaisi kurssi ylimmillään muutamissa kaupoissa peräti 459 markkaan.

Ylireagoimisen jälkeen kurssi palasi 440 markan tasolle odottamaan toimitusjohtaja Ollilan puhelinkonferenssin antia sekä jenkkisijoittajien reagoimista. Viimeisellä kaupankäyntitunnilla alaspäin auennut New Yorkin pörssi kohteli myös Nokiaa kaltoin. Konsensusennusteiden rohkea neljänneksen ylitys tiesi A-osakkeen ympärillä kuitenkin melkoista kuhinaa. Kurssi laski reilusta 440 markan tasosta 430 markan yläpuolelle päätyen vain kolmisen prosenttia torstain yläpuolelle 432 markkaan. Pörssin 2,4 miljardin markan vaihtoruletista Nokian potti oli "vaatimattomat" kaksi miljardia markkaa. Nokian viimeisen vartin alamäki jätti hex-yleisindeksin lopulta vaatimattomat 0,6 prosenttia edellispäivän yläpuolelle 4360 pisteeseen.

Muutoin kotimaisen pörssin kehitys oli yleiseurooppalaiseen tapaan alavireistä, mitä kuvastaa portfolioindeksin taipuminen 1,1 prosenttia miinukselle. Pankkisektori kärsi Japanin pankkien vaikeuksista ja niinpä meillä Meritan johdolla toimialan osakkeet hinnoiteltiin 1,4 prosenttia perjantain alapuolelle. Laskeneiden joukko oli muutoinkin lohduttoman pitkä, koska puheet voittojen kotiutuksesta sekä Aasian kriisin vaikutuksista painoivat kursseja dollarin halventumisen lisäksi alas. Yksittäisistä yhtiöistä neljän miljardin markan vaihdon kerännyt Amer lohdutti osakkeenomistajia vaihtamalla pitkään vallalla olleen miinuksen kuuden prosentin plussaksi. Osake maksoi siltikin vain vajaat 54 markkaa.

Toimialoista kemia kärsi pahasti, kun viime päivinä elonmerkkejä väläytellyt Orion painui kolmisen prosenttia alas. Kaikki toimialan yhtiöt olivat lopulta samassa sopassa ja niinpä toimialalle pakkia kirjattiin lopulta 2,5 prosenttia. Myös metsäosakkeiden parissa alkuviikon puhti oli taaksejäänyttä UPM:n valuessa neljällä prosentilla 120 markan nurkille. Perusmetalliyhtiöistä Outokumpu, Rauma sekä Rautaruukki peruuttivat lähes viidellä prosentilla vieden koko toimialan yli parin prosentin syöksyyn.

New Yorkissa yhtiöiden antamat tulosvaroitukset verottivat sekä Dow Jonesista että S&P500 -indeksistä vajaan prosentin ensimmäisellä tunnilla. Teknologiaosakkeet sinnittelivät lähes paikallaan. Nokiaa tehtiin dollarin kallistuneella 88 dollarilla. Myös Ericsson pääsi osalliseksi Suomi-pojan tuloksesta vahvistuen viitisen prosenttia.
(STT-Boss Information)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme